Eli oltiin isännän kanssa Sveitsissä lomailemassa tiistaista perjantaihin ja Rodi oli sillä välin hoidoss mun Äitillä. Oli kuuleman mukaan käyttäytyny hienosti. Lenkillä kuonopanta toimii, ohitukset koirien kanssa aiheuttavat kuitenkin rimpuilua. Mutta hyvin oli mennyt ja hyvä niin, voi hyvillä mielin jättää pojan toistekkin hoitoon.

Eilen käytiin koirapuistossa leikkimässä sellasen kärttysen vanhan nartun kanssa. Rodilla oli hauskaa härnätä ja hypätä äkkiä karkuun ärähdyksen tieltä.

Jälki treeneistä ei kuulu mitään. Pitää alkaa ohjaajalle soitteleen että jatkuuko ne ollenkaan. Tutulla on käytössään pelto. Pitäis kysyä saisko sitä käyttää, niin vois sitten alkaa peltojälkeäkin treenaamaan.

Kotitreeneissä ollaan tehty perusasentoa ja maahan ja seiso harjoituksia. Hyvin menee mutta useammin pitäs treenata.

Toivotaan että on pian uutta kerrottavaa treenirintamalta =)